Omistaja

Blogia kirjoittaa nuori tyttö maalaiskunnasta. Nimen on Reetta.

Luonteeltaan olen mielestäni aika positiivinen ja aktiivinen.
Tykkään tehdä paljon asioita eläinten kanssa.

Harrastuksiakin minulta löytyy. Blogin ja kanien ohella harrastan kitaran soittoa, valokuvaamista sekä maalaamista.


Eläimet ovat olleet pienestä pitäen osana elämääni. Koko elämäni aikana meillä on ollut perheessä aina koiria ja monet muutkin eläimet ovat tulleet todella tutuiksi ennen kaneihin hurahtamista.


Kani taustaa

Kani harrastukseni sai alkunsa 2011 kun sain ensimmäisen kanini.
 Meille muutti suloinen risteytys kani Ninni.
 Ninni oli asunut maalla tallikanina, joten se oli tottunut erilaiseen asumiseen, kun meille tullessaan. Se oli myös hyvin villi ja arka. Monet itkut ja naurut sen kanssa koettiin ja loppujen lopuksi siitä tuli aivan mahtava kani. Aikaa siihen kyllä meni ja kärsivällisyys oli välillä heikoilla sen kanssa, mutta toisaalta se antoi hurjasti kokemusta ja varmuutta kanien kanssa.

Kanini saaduttua innostuin kaneille suunnatuista estekilpailuista sekä näytelyistä. Ninnin kanssa ehdin käydäkin monissa kisoissa ja näyttelyissä.
Este harrastuksesta tuli kuitenkin mieluisampi ja sen kautta kiinnostuinkin totisesti kanien kasvatuksesta ja erityisesti estekanien.

Ninnin menehdyttyä otin esteristeytyksen, joka sai pitkän harkinnan jälkeen poikasia 2016.
Kuitenkaan en vielä tässä elämän vaiheessa rupea isommin mitään poikueita teettämään.
Ehkä se vielä joskus toteutuu.

Nyt meillä asustaakin neljä esteristeytystä ja kolme niistä onkin omia kasvattejani.

Kanien lisäksi minun perheessäni on kaksi koiraa. Lumo Cockerspaniel ja Daami Kultainennoutaja.

Kamerana minulla toimii: Canon EOS 1300D








1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Olethan asiallinen. Uudet lukijat ovat aina tervetulleita.